Meistä

Uskomme, että kaikki ideat ovat toteutettavissa. Siksi kuuntelemme ajatuksiasi mielenkiinnolla, ei väliä kuinka tavallisia tai laatikon ulkkopuolella ne ovat. Suurin toiveemme on löytää juuri se ratkaisu, jota etsit.

Asiakkaiden ideat auttavat meitä kehittämään ja löytämään uusia ja innovatiivisia ratkaisuja joka päivä. Mielestämme kehittyä voi vasta kun on valmis tarttumaan haasteisiin. Lupaamme, että yhdessä teemme aina jotain erityistä. Meidät valitessasi voit olla varma, että luodut ratkaisut ovat kestäviä ja niissä otetaan huomioon luonto ja ympäristö.

Periaatteemme

Teemme asiat
helpoksi

Painotuotteiden maailmassa jokaisen idean toteuttamiseen on tuhansia teknisiä mahdollisuuksia. Tiedämme mitä valita ja esitämme sen sinulle.

Olemme
uteliaita

Kuuntelemme ideoitasi aina todella innostuneesti, sillä meitä kiinnostaa jokainen uusi idea. Haluamme ymmärtää ja haluamme oppia. Joka päivä.

Löydämme aina
ratkaisun

Ei ole sellaista ideaa, jota ei voisi toteuttaa. Ei väliä kuinka mielipuoliselta se aluksi saattaa tuntua. Mietimme kanssasi ja löydämme ratkaisun.

Välitämme
ympäristöstä

Yritämme tietoisesti jättää mahdollisimman pienen ekologisen jalanjäljen. Toimimme aina niin kestävästi kuin pystymme ja huomioimme ympäristön.

Teknologiat ja valmiudet

Painamme, taitamme, nidomme, stanssaamme ja teemme paljon muuta parhaalla laadulla ja parhailla koneilla.

Lue lisää

Ympäristö

K Printin tavoitteena on helpottaa asiakkaiden elämää kokonaisratkaisujen tarjoamisen sekä ongelmattomien ja oikea-aikaisen toimitusten avulla. Välitämme luonnosta ja pyrimme pitämään ympäristövaikutukset minimissä. Sen vuoksi optimoimme tuotantoprosesseja, vähennämme järjestelmällisesti tuotantojäämiä, kierrätämme niistä mahdollisimman suuren osan ja neuvomme asiakkaita ympäristöystävällisten ratkaisujen löytämiseksi. Pidämme yrityksen kestävää kehitystä tärkeänä sekä tuotantotekniikoissa että johtamisprosesseissa.

Ympäristöä säästävä tuotanto on aina ollut olennainen osa K-Printin toimintakulttuuria. Ympäristövaikutusten vähentämiseksi panemme paljon painoa jäännösmateriaalien kierrätykselle sekä sähkön ja lämmön tehokkaalle käytölle.

Nykyään kierrätämme yli 90 prosenttia tuotantojäämistä. Suuntaamme paperi-, pahvi- ja pakkausjätteen kierrätykseen, painolevyt muuttuvat jälleen alumiiniksi ja myös kalvot ja värit käytetään uudelleen. Tislaamme itse veden, painovärimme pohjaavat luonnonöljyihin ja paino-ohjelmistot auttavat meitä käyttämään tehokkaammin painoarkkie tilan. Lisäksi varmistamme, että  logistiikkakumppaneidemme kuljetusverkostot ovat ajan tasalla ja ilmastotavoitteet selkeitä.

Olemme toteuttaneet ilmastointijärjestelmämme siten, että 80 prosenttia tuotannossa syntyvästä lämpöenergiasta ja 40 prosenttia kosteudesta palautuu takaisin, mikä vähentää lämmitykseen tarvittavan energian ja prosesseissa käytettävän veden tarvetta. Kuvaannollisesti – tilaamasi työt lämmittävät talomme.

K Printin tarina

K Printin perusti kaksi suomalaista yrittäjää vuonna 1992, mutta vuonna 1998 yritys siirtyi virolaiseen omistukseen, kun yrityksen nykyinen pääomistaja Rein Rebane osti Tallinnassa Rotermannin korttelissa sijaitsevan painotalon ja ryhtyi luotsaamaan sitä. Aluksi K Print työllisti vain neljä henkilöä. Pienyrityksille tyypillisesti kaikki tekivät vähän kaikkea. Ajan myötä yritys kuitenkin kasvoi ja pian huomattiin, että Viron markkinat ovat liian pienet tavoitteisiin nähden. Ensimmäiseksi päätettiin laajentua pohjoiseen naapuriin Suomeen. Siirto osoittautui onnistuneeksi, ja yritys toimi kahdessa maassa ensimmäiseen talouskriisiin 2008? asti. Nykyisestä tuotevalikoimasta poiketen päätuotteita olivat tuolloin tullin lomakkeet ja käyntikortit.

Vuonna 2011 yrityksen tuli mukaan myös Reinin poika Rait, joka oli aloittanut yliopisto-opiskelut vuotta aiemmin. Nuori ja kunnianhimoinen Rait päätti laajentaa yritystä Ruotsiin, jota varten hän kokosi vientitiimin ja aloitti yhteistyön. Vaikka alkuvuosina tuntui usein siltä kuin juostaisiin päätä seinään, sisu ja kova työ veivät lopulta perille. Vuonna 2014 viennin liikevaihto ylitti jo Viron myynnin.
Viimase 30 aastaga on K Print kasvanud Eesti üheks suurimaks reklaam- ja pakenditrükikojaks, kus töötab vastavalt hooajale 70-100 inimest. Oleme jätkuvalt kasvufaasis ettevõte ning enda ambitsioonideni on veel pikk tee minna.

Ruotsin markkinat toivat menestystä, ja pian K Print jatkoi suositusten turvin Norjaan ja Tanskaan. Pohjoismaista yritys laajensi seuraavaksi Alankomaiden ja Saksan markkinoille. Nykyään viennin osuus on K Printin liikevaihdosta noin 80 prosenttia. Suurimmat markkina-alueet ovat Ruotsi, Suomi ja Viro. Lisäksi yritys myy tuotteitaan Norjaan, Tanskaan, Hollantiin, Saksaan, Puolaan, ja toisinaan tilauksia toimitetaan myös Iso-Britanniaan, Ranskaan, Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Japaniin ja Thaimaahan.

Viimeisten 30 vuoden aikana K Print on kasvanut yhdeksi Viron suurimmista mainosmateriaaleihin ja pakkauksiin erikoistuneista painoista, ja se työllistää 70-100 henkilöä sesongista riippuen. Painotalo on edelleen kasvuvaiheessa, ja tavoitteiden saavuttamiseen on vielä pitkä matka.

Työskentely K Printissä

Mielestämme ajan tasalla olevat koneet ovat erittäin tärkeitä korkealaatuisen ja tehokkaan tuotannon kannalta. Työskentely uudemmilla koneilla on sujuvaa - valmistautumisajat ovat lyhyempiä ja toimintahäiriöitä on vähemmän.

Tilamme ovat siistejä, hyvin valaistuja ja paikat kunnossa. Panostamme paljon hyvien työolojen varmistamiseksi.

Tiimi on yhtenäinen ja innovatiivinen. Tuemme ja autamme toisiamme aina tarvittaessa.

Pyrimme parhaaseen mahdolliseen laatuun tuotannon jokaisessa vaiheessa. Meidät tunnetaan korkeatasoisena painotalona ja varmistamme, että jokainen meiltä lähtevä tuote täyttää asiakkaidemme ja itsemme asettamat laatustandardit

Modernit koneet

Mielestämme ajan tasalla olevat koneet ovat erittäin tärkeitä korkealaatuisen ja tehokkaan tuotannon kannalta. Työskentely uudemmilla koneilla on sujuvaa - valmistautumisajat ovat lyhyempiä ja toimintahäiriöitä on vähemmän.

Siisti työympäristö

Tilamme ovat siistejä, hyvin valaistuja ja paikat kunnossa. Panostamme paljon hyvien työolojen varmistamiseksi.

Tiimin tuki

Tiimi on yhtenäinen ja innovatiivinen. Tuemme ja autamme toisiamme aina tarvittaessa.

Parasta laatua

Pyrimme parhaaseen mahdolliseen laatuun tuotannon jokaisessa vaiheessa. Meidät tunnetaan korkeatasoisena painotalona ja varmistamme, että jokainen meiltä lähtevä tuote täyttää asiakkaidemme ja itsemme asettamat laatustandardit

Pidän työskentely K Printissa, koska:
1. Kollegat ovat mukavia
2. Yritys kehittyy jatkuvasti
- Henri, väriasiantuntija
Rakastan työskentely K Printissa, koska K Print tarjoaa asiakkailleen erittäin korkealaatuista painopalvelua. Ei ole parempaa tunnetta kuin nähdä valmiina tuote, joka on kehitetty yhdessä asiakkaan kanssa.
- Helen, Ruotsin myyntipäällikkö
K-Print on minulle ensisijaisesti ihmiset.
On mahdotonta yliarvioida inspiroivan, tukevan ja ahkeran ilmapiirin merkitystä, jonka henkilökuntamme on luonut.
- Holger, prepress-osasto
Ja tietysti valmistamme upeita tuotteita!
Työskentely K Printissä on mielenkiintoista, laajentaa mun näkökulmaa ja mahtavan hieno on se tunne, kun asiakas on onnellinen ja tyytyväinen luodessamme jotain kivaa ja huippua yhdessä.
- Siiri, Suomen myyntipäällikkö
On mielenkiintoista työskennellä yrityksessä, joka kasvaa jatkuvasti ja jossa jokaisella työntekijällä on merkittävä rooli kaikissa uusissa hankkeissa.
- Kai-Liis, painopäällikkö
Pidän työskentelystä K Printissä, koska koko tiimi on erittäin avulias eikä yksikään huolenaihe tai kysymys jää ratkaisematta. Kun aloin työskennellä täällä, olin erittäin iloisesti yllättynyt siitä, että minulle määrättiin henkilökohtainen mentori, joka auttoi minua tutustumaan kaikkeen työhön. Aloitus tapahtui erittäin sujuvasti ja tunsin olevani valmis tarjoamaan korkealaatuista palvelua asiakkailleni.
- Helen, Ruotsin myyntipäällikkö
Rakastan työskentelyä K Printissä, koska:
- Palkka maksetaan aina ajallaan
- asianmukaiset työvälineet toimitetaan ajoissa
- Työntekijöille järjestetään monia upeita tapahtumia
- Inna, die cut operaattori